Suomen suurin kulttuuritoimitus seuraa koko maan kulttuurielämää Tampereen ja Pirkanmaan näkökulmasta.
Kansainvälinen teatterifestivaali tuo Imatralle ohjaajagurun ja maanpaossa elävän venäläistähden yhteistyön
TEATTERI | 20 vuotta täyttävä Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali järjestetään Imatralla heinä-elokuun vaihteessa. Yhdeksän päivän aikana nähdään 14 tuotantoa kahdeksasta maasta.
Romaani siitä, mitä on sota – arviossa Tommi Kinnusen Kaarna
KIRJAT | Kaarna on hyvin jäntevä ja tiivis romaani, jossa yhden perheen vaietut salaisuudet paljastuvat lukijalle kappale kappaleelta.
Aki Salmelan runoissa roinasta kasvaa pohdintoja ihmisyydestä – arviossa Epäsäännöllisiä kappaleita
KIRJAT | Aki Salmelan Epäsäännöllisissä kappaleissa aforistisuus ja ajalliset kerrostumat yhdistyvät lempeään huumoriin.
Parasta juuri nyt (8.5.2024): Kevät, Ilta Saimaalla, Zeno, Vallinkoski, Annikin runofestivaali
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
TTT:n uusi taiteellinen johtaja Miko Jaakkola: ”Teatteri on tunneilmaisua, se on kaikkein ihmisläheisin kulttuurimuoto”
HENKILÖ | Miko Jaakkolan muuttoauto suuntaa syksyllä kohti Tamperetta hänen luopuessaan Kotkan kaupunginteatterin johtajuudesta.
”Ehkä radikaaleinta on lempeys” – arviossa Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi
KIRJAT | Anna- Riikka Carlson kirjoittaa ystävyydestään Eeva Kilpeen kaunokirjallisessa tietokirjassa Rakas Eeva Kilpi. Kilven mukaan väsymys muuttaa ihmistä ja rikkoo ihmissuhteita.
Sami Hintsanen osaa edelleen ulkoa Virgon repliikit ja laulujen sanat – Ylioppilasteatterissa palataan Rollikkahallin tunnelmaan
TEATTERI | Sami Hintsanen lähti Kulttuuritoimituksen matkaan katsomaan Tampereen Ylioppilasteatterin tulkintaa nuorisomusikaali Virgosta, joka oli 1990-luvun lopun kulttiesitys Rollikkahallissa.
Täydelliseksi dialogissa ei voi tulla koskaan, mutta oppia voi – arviossa Kai Alhasen Dialogikirja
KIRJAT | Dialogikirja on teos erityisesti dialogista kiinnostuneille ja sitä ohjaaville, kuten esimerkiksi tiiminvetäjille ja esihenkilöille, tai muuta ohjaustyötä tekeville.
Parasta juuri nyt (7.5.2024): Runospesiaali!
Viime aikoina voimallisimmin trendaavaa runoutta on ollut lavarunous, mutta runoa kirjoitetaan edelleen myös kotona luettavaksi, ja onneksi sitä joskus jopa kustannetaan, Sari Harsu kirjoittaa.
Tampereen Saskiat – 70 vuotta työtä taiteen hyväksi
KUVATAIDE | Saskiat ovat Suomessa toimivia taideyhdistyksiä, joiden tehtävänä on edistää ja tukea paikallista kuvataidetta. Tampereen Saskiat on yhdistyksistä toiseksi vanhin.
Yksinäinen lapsi lettupinon äärellä – arviossa Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa
KIRJAT | Karolina Ramqvistin henkilökohtainen muistelma ruoasta ja syömishäiriöstä valittiin Ruotsissa vuoden parhaaksi.
Suomen lasten ympäristöhistoriasta nauttii myös aikuinen lukija – arviossa Muutosten maa
KIRJAT | Aukeamittain etenevä tietokirja tarjoaa runsaasti kuvia, paljon knoppitietoa ja pitkän kaaren kotimaastamme, jota muokkasi ensin luonto ja sitten yhä voimallisemmin ihminen.
Kun Japani tarttuu kiinni eikä päästä irti – arviossa Henri Hirvenojan runoteos Nousevan auringon otteessa
KIRJAT | Henri Hirvenoja antaa äänen vaihto-oppilaille. Monet Nousevan auringon otteessa -teokset tekstit ovat kuin pienoisnovelleja.
Punni-palkinto Eveliina Talvitielle ja Jani Ikoselle
PALKINNOT | Lastenkirjainstituutin Punni-palkinnon voitti Eveliina Talvitien kirjoittama ja Jani Ikosen kuvittama Ai niin, minä olen muuten Lee.
Fantastista jännitystä sosiopaatin seurassa – arvioitavana Netflix-minisarja Ripley
TELEVISIO | Klassikkotrillerin uusi tulkinta on viipyilevä minisarja, jonka pääosassa sosiopaatti Tom Ripleynä loistaa hyvässä nosteessa Andrew Scott.
Neonkaupunki-fantasiatrilogian päätösosa jää hiukan sekavaksi – arviossa Luutivoli
KIRJAT | Susanna Hynynen ja Dess Terentjeva ovat luoneet hienon slaavilaisfantasian, mutta sen kliimaksi kompastelee langanpätkiinsä.
Amuri jatkaa ajattoman kaihon parissa mutta tarjoaa myös yllätyksiä – arviossa Kun mä kotoa lähdin
LEVYT | Raukean iskelmäisen tamperelaisyhtyeen neljäs levy sisältää taattua laatua, pari yli muiden nousevaa kappaletta ja sukelluksen dub-kaikuun.
Teatteri Rajarikon Pasi was here sukeltaa niihin yhtenäiskulttuurin rakosiin, joihin osa ihmisistä putosi
TEATTERI | Näyttelijäopiskelijoiden Joensuussa tulkitsema Pasi was here on konstailematonta draamaa ja näyttelemisen juhlaa.
Matematiikkaneron huonompi päivä taittuu vertaiseen tutustumiseen elokuvassa Margueriten teoreema
ELOKUVA | Huippulahjakkaan matematiikanopiskelijan elämä ottaa yhdestä virheestä uuden suunnan kasvukertomuksessa Margueriten teoreema.
Rikosten ratkomista Britannian ensimmäisen naispoliisin johdolla – arviossa Wicked Little Letters
ELOKUVA | Thea Sharrockin ohjaama ensi-iltaelokuva pikkukaupungin elämästä 1920-luvulla on tosipohjainen tragikomedia.
”Tamperelainen syö mustaamakkaraa, ihminen ei” – Speksi riemastuttaa pohtimaan taiteen paikkaa
MUSIIKKITEATTERI | Speksi on opiskelijavoimin tehty musiikkitanssiteatteriesitys, jonka suola on improvisaatio. Speksiteatteria tehdään nykyään lähes kaikissa yliopistokaupungeissa.
Lukupäiväkirja 2024 – osa 4: luonnontiedettä ja kirjallisuutta lapsille ja nuorille
LUKEMINEN | Mikko Saari luki huhtikuussa lasten ja nuorten luonnontiedekirjoja, lastenromaaneja, kokeellista kirjallisuutta, sarjadekkarin ja muutaman runokirjan.
Anna Novionin mukaan elokuvan tekeminen on kuin matematiikkaa: ”Kun aloittaa, ei tiedä minne päätyy”
HENKILÖ | Anna Novion teki kiehtovan elokuvan matematiikkanörtistä. Kulttuuritoimitus tapasi Margueriten teoreeman ohjaajan tämän Suomen-vierailulla.
Punaisten pako päättyi Lahden edustalle vappuna 1918 – arviossa Tuomas Hopun Tien päällä Lahti
KIRJAT | Tuomas Hoppu huipentaa kirjasarjansa Suomen sisällissodasta. Matkan varrella tuhottiin Vesilahti perusteellisemmin kuin mikään muu kunta sodan aikana.
Imma Tataranni teki Vanessa Scalerasta kuuluisan – näyttelijä mietti pitkään millainen on tulisen syyttäjän ruumiinkieli
KOLUMNI | Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas tuotantokausi alkaa Suomessa huhtikuun viimeisenä päivänä. Kolmannella kaudella mikään ei ole sitä miltä ensin näyttää, paitsi tietysti Imma ja hänen pukeutumisensa.
Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin – arviossa Pet Shop Boysin Nonetheless
LEVYT | Englantilaisen synth pop -duon viidestoista albumi on lämpimän haikea, ajattoman oloinen ja lähes musikaalimaisen melodinen kuuntelulevy.
Romaani täynnä tapahtumia ja historiaa – arviossa Kahdeksas elämä (Brilkalle) osa 1
KIRJAT | Nino Haratishvilin romaani kertoo ihmisistä Georgian sosialistisessa neuvostotasavallassa; jotkut se heitti vallan huipulle, toiset vankityrmiin ja kuolemaan.
Tekoäly on liian optimistinen luomaan dystopiaa – Homeweaves-tanssiteos Teatterimontussa
TANSSI | Rajaniemi Collectiven maailmanlopun dystopiaa vuonna 2224 heijasteleva tanssiteatteriteos on rakennettu tekoälyä hyödyntäen.
Poika joka huusi sutta – arvioitavana Louise Pennyn Pedon mieli
KIRJAT | Rikoskomisario Armand Gamachesta kertovan Three Pines -dekkarisarjan yhdestoista osa on luotettavaa laatua moneen kertaan palkitulta Louise Pennyltä.
Tissit heiluvat Nuorisokeskuksen lavalla – arviossa FeminaTeatterin esitys
TEATTERI | Seinäjoen kansalaisopiston harrastajateatterilaisten tekemisestä huokuu tekijöiden verraton yhteishenki. Liikuttava yhteenkuuluvuuden tunne revyyilottelun taustalla vetää vakavaksi.
YUP Instrumental on jotain hieman muuta – arviossa Opus 1
LEVYT | Toistakymmentä vuotta poissa valokeilasta ollut veikeä punkprogesuomirockyhtye väläyttelee myös ilman laulajaansa Jarkko Martikaista.
Tie sydämeen ei käy vatsan kautta – arviossa Juliette Binochen tähdittämä ensi-iltaelokuva
ELOKUVA | Taide, rakkaus ja kokkaus kohtaavat Tran Anh Hungin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa kauniissa tarinassa parisuhteesta.
Osuuskumma on spekulatiivisen fiktion osaaja: ”Teokset ovat kuin huolellisesti valmistettuja artesaanituotteita”
PIENKUSTANTAMOT | Pirkanmaalaisia pienkustantamoja esittelevän sarjan kolmas osa on omistettu fantasiaa, scifiä ja kauhua julkaisevalle Osuuskummalle.
Taiteilija Martta Wendelin (1893–1986) loi meille ”ikuisen sunnuntain” – arviossa uusi elämäkertateos
KIRJAT | Päivi Ahdeoja-Määtän teos täydentää ja syventää lukijan tietämystä Martta Wendelinin taiteilijanlaadusta sekä siitä, millainen ihminen hän oli.
Varjoton armo – arviossa Tiina Lehikoisen Mutta armo on kukka joka laulaa
KIRJAT | Harvoin on saanut luettavakseen yhtä tiheästi kielikuvilla kuormitettua tekstiä kuin Tiina Lehikoisen uusi runoteos.
Ronkainen, Riionheimo, Hukkanen ja monta muuta – joensuulaisen sarjakuvainnostuksen jäljillä
SARJAKUVA | Pirkanmaalta vuonna 1994 Joensuuhun muuttanut Kirsi Jaatinen päätti leikkiä salapoliisia ja ryhtyi selvittämään yhden paikallisen kulttuuri-ilmiön, sarjakuvan piirtämisen, suosiota.
Samae Koskinen sanoo suoraan mutta ilman vihaa: ”En hakenut mitään sankarin viittaa, vaan nämä laulut oli pakko tehdä”
HENKILÖ | Samae Koskisen protestilevy Mä näin unta että kaikki meni hyvin on rohkea vastalause suomalaisen yhteiskunnan nykytilalle.
Parasta juuri nyt (6.5.2024): Mansikkapaikka, Lidian kyydissä, Olli Ahvenlahti, Solidaarisuutta aina!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (3.5.2024): Anneli Furmark, Fire of Love, Baby Reindeer, Koulu maailman laidalla, Sunday Market
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (2.5.2024): Veden elämää, Luvattu maa, Suomenlinna, euroviisut, Löydä luonnollinen äänesi
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (30.4.2024): Werner Herzog, Carlo Gesualdo, Kaseva, [KVÄÄR], Gofore Art
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Ukrainan puolesta, Support Ukraine – Kulttuuritoimitus ottaa videolla kantaa sotaa vastaan
UKRAINA | Small voices will rise into a powerful crescendo, when brought together. | Зливаючись, тихі голоси народжують оглушливий крик. | Pienistä äänistä syntyy valtava huuto, kun ne laitetaan yhteen. | Сливаясь тихие голоса рождают оглушительный крик.
MENOKALENTERIT
Täältä löydät aina tiedot tulevista kulttuuritapahtumista Tampereella ja Pirkanmaalla seuraavien viikkojen ajalta. Kalenterit päivitetään viikoittain.
Vuoden 2023 erinomaiset
Vuoden 2023 erinomaiset #3: 25 televisiosarjaa
VALINNAT | Sarjassa esitellään päättyneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kolmantena nostamme ansaitsemaansa arvoon televisiosarjoja The Last of Usista Blue Lightsiin ja Tenniksen legendoihin.
Kevään 2024 kirjat
Kirjakevät 2024 – ainakin nämä lähes 800 teosta julkaistaan!
KIRJALLISUUS | Tästä jutusta pääset tutustumaan kaikkiin julkaisemiimme koosteisiin kevään 2024 uutuuksista kotimaisessa ja käännetyssä kauno- ja tietokirjallisuudessa sekä runoudessa ja sarjakuvassa.
Parasta juuri nyt (8.5.2024): Kevät, Ilta Saimaalla, Zeno, Vallinkoski, Annikin runofestivaali
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Viikon runo
Kari Aronpuro kääntää nyt belgialaista Van Ostaijenia – kun työ on valmis, on oman runouden aika
VIIKON RUNO | Kari Aronpuro on yksi neljästä Kulttuuritoimituksen Viikon runon toisen kauden runoilijasta. Aronpuro ei laajan tuotantonsa ja pitkän uransa ansiosta juuri esittelyä kaipaa.
Teatterimuistoja
Teatterimuistoja #17: Esko Raipia
Teatterimuistoja-sarjassa esiintyy joukko tunnettuja tamperelaisia näyttelijöitä ja teatterintekijöitä. Esko Raipiasta tuli mutkan kautta näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Raipia menehtyi 21.11.2022 Tampereella 76-vuotiaana.
Verkkonäyttelyt
Soiva elämä: Tampere Filharmonian soittajat äänestivät omista muotokuvistaan näyttelyn
NÄYTTELY | Tampere-talon Soiva elämä -näyttely esittelee talon sinfoniaorkesterin soittajien elämää konserttien ulkopuolella. Projektissa syntyi myös lyhytelokuva Lakana, jonka löydät tästä jutusta.
Imma Tataranni teki Vanessa Scalerasta kuuluisan – näyttelijä mietti pitkään millainen on tulisen syyttäjän ruumiinkieli
KOLUMNI | Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas tuotantokausi alkaa Suomessa huhtikuun viimeisenä päivänä. Kolmannella kaudella mikään ei ole sitä miltä ensin näyttää, paitsi tietysti Imma ja hänen pukeutumisensa.